Nika istui kahvilassa ja tuijotti hajamielisesti ulos ikkunasta. «Onko tämä paikka varattu? Voinko istua tähän?» kysyi kolmekymppinen mies, asettaen kahvikupin pöydälle.
Nika nyökkäsi automaattisesti ja jatkoi ikkunasta katselua. «Olen Stas. Nimeni on Stas. Mikä sinun nimesi on?» hän kysyi. «Nika», vastasi Nika katsettaan ikkunasta irrottamatta.
«Nika, onko sinulla aviomiestä?» Stas kysyi suoraan. «On. Olemme eroamassa ensi viikolla. Hänellä on rakastajatar. Ja olen raskaana. En tiedä, mitä tehdä sen jälkeen.
Ajattelen raskauden keskeyttämistä. Onko jotain muuta, mikä kiinnostaa sinua, Stas?» hän kysyi katsoen häntä silmiin haastavasti.
«Työskenteletkö?» Stas kysyi. «Kyllä, mieheni yrityksessä. Mutta minun täytyy lähteä pian.» «Tule töihin minulle», tarjosi Stas ojentaen käyntikortin. «Matkatoimistooni. Täytät matkavouchereita asiakkaille. Työ ei ole vaikeaa ja palkka on hyvä.» «Miksi?» Nika kysyi. «Miksi olet kiinnostunut auttamaan minua?»
«Rehellisesti? En ole varma. Kun näin heijastuksesi lelukaupan ikkunassa, minusta tuntui yhtäkkiä kuin vaimoni olisi kävellyt ohitseni.
Ja kasvosi saivat minut levottomaksi. Anna-vaimoni kuoli kaksi vuotta sitten auto-onnettomuudessa. Hän oli kahdeksannella raskausviikolla. Nika, näen ja ymmärrän hyvin, ettet sinä ole Anna, vaikka näytät häneltä. Mutta… ehkä se on kohtalo?
Kohtalo vei minulta vaimoni ja lapseni, ja nyt se näytti minulle sinut. Sinäkin odotat lasta. Pidin sinusta heti, ja sinä tarvitset tukea. Minulla on tilava asunto, viisi huonetta, asun yksin, tilaa on paljon. Tarjoan sinulle paikan asua ja työtä.
En painosta, en yritä tehdä päätöksiä puolestasi. Tarjoan vain apua. Tässä vaiheessa. Ja mitä tapahtuu sen jälkeen, sen näemme aikanaan», Stas sanoi. Nika katsoi Stasia yllättyneenä ja pelokkaana. Se, mitä hän näki Stasin silmissä, jää tuntemattomaksi, mutta hän suostui…
Isä tarjosi tuntemattomalle ilmaista majoitusta. Kävi ilmi, että hänellä oli erilaiset suunnitelmat. Kaikki tiedot löytyvät kommenteissa olevasta linkistä.
