Hänestä tuli yksinhuoltajaäiti sen jälkeen, kun hänen entinen miehensä lähti, jättäen hänet vastuuseen heidän tyttärestään.
Se ei ollut sitä, mitä hän oli odottanut avioliitoltaan, mutta hän oli onnellinen siitä, että hänen tyttärensä oli hänen kanssaan. He olivat tavanneet opiskeluvuosinaan ja alkaneet seurustella tajuttuaan olevansa kiinnostuneita toisistaan. Mies oli aina pitänyt hänestä huolta, ja hän oli tuntenut olevansa miehen ensimmäinen ja ainoa tyttöystävä.
He alkoivat asua yhdessä asunnossa, jonka he olivat perineet isoäidiltä, mutta hän tapasi vanhempansa vasta paljon myöhemmin.
Kun hän tapasi heidät, miehen äiti oli töykeä ja ylimielinen, antaen ymmärtää, ettei hän pitänyt häntä tarpeeksi hyvänä pojalleen. Silloin nainen ei ollut huolissaan asiasta, mutta tilanne paheni ajan myötä.
Anoppi esitti piilotettuja kritiikkejä aina vieraillessaan heidän asunnossaan, eikä mies tuntunut välittävän. Hän vain käski naista jättämään asian huomiotta ja hyväksymään sen.
Kun nuori pari sai lapsen, anoppi syytti häntä uskottomuudesta ja väitti, ettei lapsi ollut hänen poikansa.
Tämä oli viimeinen pisara, ja hän menetti kärsivällisyytensä. Hän heitti anoppinsa ulos asunnosta eikä halunnut nähdä häntä enää koskaan.
Valitettavasti luottamus hänen ja miehensä välillä oli jo murtunut. Mies alkoi kadota töiden jälkeen ja kävi usein vanhempiensa luona. Hän väitti auttavansa heitä kotitöissä, mutta oli selvää, että jokin oli vialla.
Useita kuukausia myöhemmin hän löysi miehensä vertaamasta lapsuutensa valokuvia heidän poikaansa. Lopulta he erosivat, ja naisesta tuli yksinhuoltajaäiti, mikä teki hänet vielä onnellisemmaksi.
«Kun hänen äitinsä väitti, että lapseni ei ollut hänen poikansa, heitin hänet heti ulos talostamme, mutta huomasin myöhemmin, että mieheni vertasi lapsuutensa valokuvia meidän poikaamme. Tämä oli suhteemme käännekohta.» Tarkemmat tiedot kommenteissa olevasta linkistä.
